Aiheeseen ensitreffit liittyvät kirjoitukset listataan tällä sivulla. Blogissa on yhteensä tähän ja muihin aiheisiin liittyviä kirjoituksia.
Otsikossa esitetty kysymys on saanut eräällä mammapalstalla kymmenet ja taas kymmenet treffailijat kertomaan kokemuksistaan. Koska vauvafoorumilla useimmat kävijöistä lienevät naisväkeä, ovat vastauksetkin useimmin tulleet naisilta. Naisetkin näyttävät meidän miesten tapaan muistavan erityisen hyvin huonot kokemukset, koska myönteisiä kertomuksia ensitapaamisesta ei ole juurikaan tullut vastaan tämän blogimerkinnän tekemisen aikaan.
Useimpia kommenttien jättäjiä harmittaa epärehellisyys. Mammapalstalla, tarkemmin sanottuna osoitteessa Vauva.fi sijaitsevalla foorumilla, viestiketjun ensimmäinen vastaus on hyvin tyypillinen siitä, mikä treffeillä useimmin harmittaa. Viestiketjun ensimmäisen vastauksen jättänyt henkilö kirjoittaa kuinka hän tutustui Tinderin avulla mieheen, mutta [t]reffeillä kaikki paljastui valheeksi
. Mies ei ollutkaan kiinnostunut lukemisesta, eikä se edes ollut ainoa epärehellinen teko häneltä, vaan kokemuksesta kertoneen henkilön mielestä mies oli valehdellut kaiken minua miellyttääkseen ja päästäkseen treffeille
.
Yllättäviä, lähinnä ikäviä sellaisia, ovat myös yli-innokkaat seuralaiset. Esimerkiksi jos treffit ovat olleet olleet käynnissä vasta varttitunnin ajan, se on liian lyhyt aika lähemmän tuttavuuden tekemiseen. Myös seuraavat asiat ovat yllättäneet:
Parisuhde vaatii toimiakseen paljon työtä ja omistautumista.
— Greta Scacchi
Jöö, jutussa olleista asioista tuli mieleen muisto eräästä exästäni.
Videopuhelussa ja kuvissa hän vaikutti hyvin treenatulta, erittäin komealta ja hyvinvoivalta mieheltä. Tavatessamme paljastui, että hän oli itseasiassa alipainoinen, luuta ja nahkaa oleva henkilö jonka hiusraja oli mennyt menojaan aikoja sitten. Videolla k.o. henkilö piti päätään aina niin että tätä ei näkynyt…
Olimme myös puhuneet siitä että en halua ikinä lapsia enkä avioliittoon. Hän rupesi parin kk seurustelun jälkeen puhumaan siitä miten hankimme kaksi lasta, omakotitalon ja koiran. Että näin… Suhde loppui siihen viikon jälkeen ja hän ilmoitti tappavansa itsensä jos en palaa yhteen. En palannut, hän ei kuollut. Surkea jätkä.
Kehon elekielen, tai goottiskenessä paremminkin ruumiinkielen, tulkitseminen on sosiaalisesti taitaville henkilöille iisi juttu. Osa meistä ei kuitenkaan huomaa kaulimella päähän pamauttamista hienovaraisempia viestejä. Tässä on jälleen yksi netin…
Danielle Couchin ja Liamputtong Praneen vuonna 2008 julkaisemassa tutkimuksessa, jossa selvitettiin nettideittailun avaamia mahdollisuuksia pariutua ja tavata seksipartnereita, huomattiin kuinka deittipalvelun jäsenet saattavat alentua valehtelemaa…
Tässä esitellään etenkin ja ensisijaisesti aikuisille suunnattuja deittiaiheisia nettipelejä, sekä hieman muitakin aikuisten ihmisten pelejä, joita voi käydä koluamassa artikkelista löytyviä linkkejä klikkailemalla. Luettelo sisältää viisi parasta…
Deittipalvelu Zoosk aloitti vuoden 2014 julkaisemalla tekemiään päätelmiä siitä, minkälaiset deittiprofiilit tilastollisesti tepsivät naisiin ja minkälaiset miehiin. Yksi yllättävä Zooskin julkaisema väite on, että miehet pitävät naisen deitti-ilmo…
On eräitä niin miehille kuin naisillekin sopivia toimintamalleja, joilla voi antaa itsestään hyvän ensivaikutelman ensimmäisillä treffeillä. Yksi tärkeä seikka on muistaa kuunnella mitä seuralainen puhuu. Se on 50 prosenttia keskustelusta. Suun käyminen ilman varsinaista asiaa voi antaa sinusta huonon vaikutelman. Toisen puhuessa voit esittää tilanteen mukaan kysymyksiä keskusteltavana olevasta asiasta tai muuten näyttää, että olet kiinnostunut siitä mitä hän sanoo. Kuuntelemisen lisäksi optimismi, joustavuus ja oman itsensä oleminen ovat hyviä piirteitä.
Okei, vaikka henkilö olisikin brunetti eikä blondi, älä anna sen leimata häntä vaan yritä päästä sen yli. Sama juttu pituuden, painon, tai jonkin yksityiskohdan suhteen. Optimistisesti ajatteleminen voi johtaa ikimuistoisen ystävyys- tai seurustelusuhteen syntyyn.
Joustavuus on tärkeää, sillä hänellä on omat tottumuksensa ja mieltymyksensä. Ei kannata turhautua vaikka saisit hotdoggisi sinapilla tai toinen fanittaisi “väärää” telkkarisarjaa. Joustavuus etenkin ensimmäisillä treffeillä on yksi niistä asioista, jotka tulevat jäämään seuralaisesi mieleen.
Älä yritä näytellä jotain muuta kuin mitä oikeasti olet. Olemalla rehellisesti oma itsesi osoitat olevasi sinut itsesi kanssa ja arvostavasi toista.
Ensimmäisillä treffeillä molemmat osapuolet ovat normaalisti jännittyneitä ja hieman varautuneita. Tunnelma kannattaa pyrkiä pitämään kevyenä. Te molemmat olette treffeillä, koska olette kiinnostuneita toisistanne ja haluatte tutustua toisiinne. Te olette ikään kuin samassa veneessä.
Nainen valitsee sen miehen, joka valitsee hänet.
— Tuntematon
Mikäli olet jo löytänyt jostakin deittipalvelusta kiinnostavan henkilön, johon haluat todella tutustua kasvotustenkin, lue tästä neuvoja kuinka voit kasvattaa mahdollisuuksiasi tehdä häneen sellainen vaikutus, että hän haluaa nähdä sinut uudelleen.…
Periaatteessa on hyvin yksinkertaista kysyä jotakuta, haluaako hän käydä treffeillä kanssasi, mutta juuri tuon kysymyksen esittäminen on usein hankalaa jännityksen tai kieltävän vastauksen pelossa. Jossain vaiheessa on kuitenkin järkevintä hoitaa s…
Helsingin Uutiset kirjoitti nelikymppisestä Antti Kivimäestä maaliskuussa 2018 ja uudelleen eilen maanantaina, 2. huhtikuuta. Eilisen jutun jäljiltä hän ei selvinne ilman naarmuja, sillä miehen tekemässä nettideittiraportissa — hän tapasi 200 naist…
Nettipalveluissa ihmiset ovat haavoittuvia, sillä he julkaisemalla deitti-ilmoituksen paljastavat kaipaavansa jotakuta. Juuri sitä toisen kaipuuta huijarit käyttävät hyväkseen. Vaikka useimmille meistä on itsestään selvää, ettei kannata lähettää ra…
Hukkasitko jonkun? Jätä ilmoitus Etsintakuulutus.com-sivustolle!
Etsitkö seuraa? Liity Goottideitti.netin jäseneksi ja lue iskuvinkkejä.