G-deittinetti — siis Goottideitti.netin oma blogi

Goottideitti.net

Mitä sanoa ensimmäisessä viestissä?

Goottideitti.net ei ole kävijä- eikä käyttäjämääriltään kovin suuri areena deittailla ihmisiä netissä. Palvelussa on muutamia satoja deitti-ilmoituksia ja kuukausitasolla kymmeniä tuhansia sivulatauksia. Goottideitti.netissä on kuitenkin yksityisviestien toiminto, jonka välityksellä voi lähestyä privaatisti kiinnostavia henkilöitä. Yksityisviestien välityksellä käytännössä tutustutaan toiseen ja tehdään päätös jatketaanko tutustumista mahdollisesti kasvotusten. Myös yksityisviestittelyssä ensivaikutelma on tärkeä — eihän ensivaikutelmaa todellakaan voi tehdä kuin kerran.

Hyvän ensivaikutelman itsestään voi luoda OkCupid-nettipalvelun tekemän analyysin mukaan alla mainitulla tavalla. OkCupid julkaisi syyskuussa 2009 yli 500 000 ensialoitetta deittipalvelussaan ja koneellisesti pläräsi läpi ensialoitteissa mainittuja avainsanoja sekä fraaseja, ja merkitsi niiden pohjalta miten hyvin tietyt sanonnat tai sanat saivat viestin vastaanottajan kirjoittamaan vastauksen. Näiden alla olevien ohjeiden tukena on siis puoli miljoonaa ensialoitetta. Ensimmäinen hyvän ensialoitteen sääntö:

Sääntö #1: yritä noudattaa kielioppisääntöjä

Netin chateissa ja pikaviestimissä, kännyköiden tekstiviesteissä ja muissa hektisen kommunikoinnin välineissä on totuttu mukavuussyistä käyttämään lyhenteitä. Puhekielen käyttäminen on kohtuuden rajoissa “sun menestymisen kannalta ihan ookoo”, ei kuitenkaan väkevän slangin tai “kr11tuswirheetae tänä oevn txtn käytäminen”. Jokaisesta kirjoitusvirheestä ei kannata murehtia, kunhan teksti näyttää siltä niin kuin sen olisi kirjoittanut joku muu kuin teinijonne. OkCupidin selvityksen mukaan kohteliaasti, kielioppisääntöjen mukaan luettavalla tavalla viestinsä lähettäneet henkilöt kasvattivat mahdollisuuttaan saada vastauksen ensialoitteeseensa yli 30 prosentilla. Toisaalta viestin lukija ei karmistu jos viestissä lukee sellaisia asioita kuin “haha”, “hehe” tai “lol”, koska nämä asiat osoittavat henkilön olevan huumorintajuinen. Iloisuus on siis todellakin myönteinen juttu.

Sääntö #2: vältä fyysisen puolen ylistämistä

Älä sano “seksibeibe”, “kaunis”, “kuuma pakkaus”, “söpöläinen” oli viestin vastaanottaja mies tai nainen. Tämä tosin varmaan yleensä on miesten harjoittama lähestymistapa. Lihatiskityylin iskureploihin sisältyvät asiat eivät tepsi netissä niin hyvin kuin yleisluontoisempien ja neutraalimpien ilmausten käyttäminen. Kannattaakin kokeilla sellaisia sanoja kuin “siistiä”, “kiehtovaa”, “mahtava” tai jotain niiden suuntaista.

Sääntö #3: kokeile erilaista tervehdystä

Ensivaikutelman ensivaikutelma on laittaa yksityisviestin otsikkokentään tai viestin alkuun jokin omalaatuinen tervehdys. Omalaatuisia tervehdyksiä voi olla esimerkiksi “Tsirp!” tai “Moroporo”, “Hui!” tai “Heippa”. Jos tervehdys on “Hei”, “Moi”, “Tervehdys”, ne eivät välttämättä saa herätettyä lukijansa kiinnostusta. Suomessa kansainvälistyvän kielivalikoiman johdosta etenkin englanninkieliset tervehdykset voivat luoda tehoa — kokeile vaikka tervehdyksiä “Howdy!” tai “What’s up?”

Sääntö #4: tuo esille tarkasti määriteltyjä kiinnostuksen kohteita

Jos olet vegaani, jos kuuntelet metallimusiikkia, soitat bändissä, tykkäät viimeisimmästä James Bond -elokuvasta, sinulla on viivakooditatuointi niskassa tai pelaat Pleikkarilla Call of Dutya, niistä voi mainita jos ne voi ujuttaa tekstin sekaan luontevasti. Tarkasti määritellyt asiat, jotka kiinnostavat sinua, ovat hyvä keino luoda yhteys viestin lukijaan. Yhteyttä voi voimistaa jos näitä omia kiinnostuksen kohteita voi sitoa viestin vastaanottajan fanittamiin asioihin. Eli jos huomaat, että viestin vastaanottaja tykkää Metallicasta ja sinä olet käynyt viimeksi Metallican keikalla kun bändi soitti Suomessa, kannattaa mainita siitä. Tällaiset asiat voivat saada viestin lukijan huomaamaan teillä olevan yhteisiä asioita ja samalla hän huomaa sinun lukeneen hänen profiilinsa.

Sääntö #5: jos olet mies, ole vaatimaton

OkCupidissa huomattiin kuinka miehet, jotka mainitsivat sanat “nurinkurinen”, “anteeksi”, “pahoitteluni”, “tavallaan” ja “ehkä” tekivät ensialoitteeseensa lisää jytyä. Vaikka miesten kannattaa nettideittailussa olla itseluottavaisia, jonkinasteinen vaatimattomuus kohtuuden rajoissa auttaa saamaan viestiin vastauksen. Toisaalta naisten lähettämissä viesteissä vain suora anteeksipyyntö on yhtä tehokas kuin edellä mainitut sanat miehillä. Tällaisten sanojen käyttäminen voi aikaansaada viestin lukijassa sellaisen käsityksen, ettei viestin kirjoittaja ole uhkaava vaan jopa hieman haavoittuvainen. Tässä asiassa miesten on syytä yrittää tasapainoilla niin, ettei viestin tyyli muutu epätoivoiseksi, koska se selvästi heikentää todennäköisyyksiä saada viestiin vastaus.

Sääntö #6: uskonnottomuus on jepajee

Tutkimuksen mukaan uskonnottomuus on hyvä konsti saada viestiin vastaus. Ateistiksi itsensä “tunnustava” henkilö sai OkCupidin mukaan merkittävästi todennäköisemmin vastauksen kuin henkilö, joka mainitsi uskovansa jumalaan, jeesukseen, allahiin, olevansa muslimi, juutalainen tai kristitty. On eräitä poikkeuksiakin: mainitse Zeus ja saat 56% todennäköisyydellä viestiisi vastauksen!

Luulen olleeni nuoruudessani jotain, jota nykypäivänä kutsuttaisiin nörtiksi. En ollut kovin sosiaalinen eikä minulla ollut tyttöystäviä. — Charles Kuralt

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoitaessa julkaisua Mitä sanoa ensimmäisessä viestissä? sekä Nimi että Mielipide ovat vaadittuja tietoja. Sähköpostiosoitetta ei ole pakko laittaa.

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita

Romanttisia asioita, joita voit tehdä kumppanillesi

Jos kysytään satunnaiselta kadunmieheltä, mitä hänen mielestään “olla romanttinen” tarkoittaa, eri vastauksia voi tulla yhtä paljon kuin on vastaajiakin. Romantiikalla tarkoitetaan monia monituisia asioita, joita kaikki yhdistää halu jollain tavall…

Kuinka kaukosuhteen voi saada toimimaan?

Parisuhde voi muuttua etäsuhteeksi esimerkiksi tilanteessa, jossa toinen osapuoli muuttaa paikkakunnalta toiselle tai lähtee suorittamaan asepalvelustaan. Etäsuhteen onnistumisen edellytys on kyky kommunikoida toisen kanssa erilaisin välinein, kute…

Mitä kukkaset ja timantit oikeastaan viestivät

Saajalle kukkakimppu tai timantit viestivät evoluutiopsykologi Satoshi Kanazawan mukaan antajan resursseista, siis siitä, että tuollaisten nättien ja samalla turhien lahjojen antaja pystyy hankkimaan sellaisia ja antamaan niitä mielitietylleen. Lis…

Deitti.netin rakkauskirjeet

Deitti.netissä kerätään erityistä rakkaustarinoiden arkistoa. Love Letters -osiossa kerrotaan miesten ja naisten kokemuksia miehistä ja naisista, joihin on tutustuttu Deitti.net-palvelun avulla. Deitti.netin avulla toteutuneet rakkaustarinat ja “er…