Aiheeseen suomi24 liittyvät kirjoitukset listataan tällä sivulla. Blogissa on yhteensä tähän ja muihin aiheisiin liittyviä kirjoituksia.
Biseksuaalisuus tuplaa mahdollisuudet löytää deittiseuraa.
— Woody Allen
Miespuoliseksi Tuksuksi itseään kutsuva bloggaaja ja kirjailija Henry Laasanen julkaisi heinäkuussa 2012 blogimerkinnän Nettideittitesti feikkiprofiileilla. Kaleva-lehden nettisivuilla julkaistu blogimerkintä käsittelee feikkiprofiileilla tehtyä de…
Pitkän parisuhteen päättymisen jälkeen voi olla hankala lähteä uudelleen etsimään kumppania tai seuralaista, jos seuranhakutaidot ovat päässeet ruostumaan. Deittailu voi tuntua aivan vieraalta vuosia kestäneen suhteen jälkeen. Tähän ongelmaan ei ol…
Treffeillä voit tehdä toiseen itsestäsi hyvän vaikutelman valmistautumalla tulevaan koitokseen huolella. Tässä on vaihe vaiheelta ohjeita, joiden avulla ajan ennen H-hetkeä voi käyttää mahdollisimman tehokkaasti, ja tulevaa yhteishetkeä ajatellen h…
Uusien ihmisten tapaaminen voi olla hankalaa tässä yhteiskunnassa, jossa tuttavuuden tekeminen selväpäisenä aiheuttaa vastapuolessa pahimmillaan huolta oman turvallisuutensa puolesta. Vaikka Suomessa tutustuminen etenkin vastakkaiseen sukupuoleen “…
Sen minkä Suomi24 Treffit voittaa käyttäjien määrässä, Goottideitti.net voittaa niiden laadussa. Goottideitti.netissä eivät mm. kansanmurhaajat pääse pitämään deitti-ilmoitusta esillä, koska ylläpito valvoo.
Suomi24:n tarjoama deittipalvelu sisältää monia hyödyllisiä ja hienoja toimintoja. Useimmat niistä hyödyllisistä ja hienoista toiminnoista ovat kuitenkin maksullisia ja saatavilla vain Treffit Plus -paketin tilaajille. Tällä hetkellä maksullisia palvelupaketteja on hinnoiteltu niin, että kahden viikon jakso on 7,95 euron arvoinen, kuukauden 12,95 €, kolmen kuukauden 29,95 € ja puolen vuoden jakso 49,95 €. Goottideitti.netissä kaikki palvelut ovat vielä maksuttomia.
Ajattelen, siksipä olen sinkku.
— Liz Winston
Ymmärrän että ennakkoluuloiset (esim rasistiset) ja jopa laittomat ilmoitukset ovat ikäviä. Sananvapaus on kaiken vapauden alku ja juuri ja sensuuri askel kohti 1984 dystopiaa. Yleisö osaa ottaa itse kantaa mielestään tylyihin ilmoitin. En siis kannata mitään sensuuria, jota oikeusistuin ei oikeusistuimen päätöksellä todeta laittomaksi. Silloin annetaan kyseenalaista valtaa tahoille, joiden omat ennakkoluulot ja myös suuren yleisön miellyttäminen saa valtaa, joka ei sulle kuulu. 30 v inetissä pyörineenä tiedän, että ihmisillä on omaa arvostelukykyä, kuin amerikkalaisten elokuvien absurdi kuva siitä, että netti on a) pedofiilien metsästyspaikka b) moralisoi suuria ikäeroja. Lain mukaan seksuaalinenkaan kanssakäyminen ei ole tuomittavaa. Kunhan molemmat ovat suostumuksellisia ja 16 v täyttäneitä. En etsi alle parikymppisiä tyttöystäviä, mutta monet tekopyhät katsovat, että 30- ja 50-vuotiaiden kanssakäyminen on tuomittavaa. Tuomitkaa mitä tuomitsette. Ei kuulu teille. Moderaattorin tehtävä on pitää häiriköt kurissa ja that’s about it. Ystävyyttä ei ole kielletty millään ikärajalla. Minä haen aikuista, mutta nuorempaa seuraa, monenlaisiin suhteisiin. Ikärasismi olikin hämmästyttävän yleistä täälläkin, vaikka vähäisempää kuin suomi24:ssa. Minä uskon kyllä ein heti kerrasta. Katson että liiallinen moderointi on sananvapauden kanssa ristiriidassa ja ylenpalttinen sekaantuminen voi johtaa julkisensananneuvoston käsiteltäväksi ja myös käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Tämä on käytännössä julkinen foorumi, koska lähes kaikki jäsenet otetaan vastaan. Sikäli kuin säännöt tai moderointi eivät päde Suomen lain perusteella, kun ne ovat ristiriidassa laki voittaa aina. Moderointi voisi olla laajemmin voimassa suljetussa, vain suljettuna, jäsenen kutsumana toteutettuna yhteisönä. En ole itse törmännyt moderointiin, ymmärrän asiat ihan itse. Tiedän ne erityisen huonot tavat lähestyä ihmisiä. Goottideitti ei saa osallistua yksityisen keskustelun seuraamiseen, riippumatta siitä, mitkä säännöt laaditte. Pointti on se, että minulla on SANANVAPAUS. Ei silti ole oikeutta ahdistella muita jäseniä. Moderaattoreilla ei ole paljon oikeuksia, vaikkakin siitä on joskus hyötyä. He eivät ole viranomaisia, vaikka toisaalla on joskus lumevalta (kusi) noussut päähän. Kelatkaa lähinnä Metallican suosioon nostama biisi, So What. Sitä on laillista esittää radiossa.
Auttakaa jäseniä ongelmissa, niin olette parhaasti hyödyksi. Jäsenet voivat blokata häiriöt, joten kyseenalaistan moderaattorien oikeuden sekaantua, paitsi pyydettäessä, yksityisten keskustelujen osalta. Periaatteessa asia on silti osapuolten välinen.
Netti ei usein varsin julkisena välineenä voi toimia vain omien sääntöjensä perusteella. Moderoikaa tästä sanakin, niin katsotaan
Yksityisyyden suoja ei myöskään toteudu, jos antaa oletettavasti vaaditun tunnistettavan nimensä blogi-palstalle, juuri tässä näin.
Goottideitti.net ei ole kävijä- eikä käyttäjämääriltään kovin suuri areena deittailla ihmisiä netissä. Palvelussa on muutamia satoja deitti-ilmoituksia ja kuukausitasolla kymmeniä tuhansia sivulatauksia. Goottideitti.netissä on kuitenkin yksityisvi…
Meressä on monta kalaa, mutta sinä et ole meressä vaan aavikolla. Yksin. Tämä on tilanne jos olet mies ja yrität löytää seuraa netistä vastakkaisen sukupuolen edustajasta. Useat nettideittailuun soveltuvat palstat ovat täynnä miehiä. Jokaista naist…
Jos kysytään satunnaiselta kadunmieheltä, mitä hänen mielestään “olla romanttinen” tarkoittaa, eri vastauksia voi tulla yhtä paljon kuin on vastaajiakin. Romantiikalla tarkoitetaan monia monituisia asioita, joita kaikki yhdistää halu jollain tavall…
Nettitreffipalveluita käytettäessä on ensisijaisen tärkeää huolehtia mahdollisimman edustavan deitti-ilmoituksen koostamisesta. Tässä muutamia ytimekkäitä ohjeita tehokkaan, joukosta erottuvan ja omanlaisesi ilmoituksen tekemiseen. Deittiprofiilin…
Hukkasitko jonkun? Jätä ilmoitus Etsintakuulutus.com-sivustolle!
Etsitkö seuraa? Liity Goottideitti.netin jäseneksi ja lue iskuvinkkejä.