G-deittinetti — siis Goottideitti.netin oma blogi

Goottideitti.net

ravintola

Aiheeseen ravintola liittyvät kirjoitukset listataan tällä sivulla. Blogissa on yhteensä tähän ja muihin aiheisiin liittyviä kirjoituksia.

Ravintolassa syöminen ja treffit

Spagetti ja kastike näyttää lautasella houkuttelevalta, herkulliselta, mutta sen haarukoiminen suuhun voi olla sottaista. Ruokaileminen ihastuksen seurassa voi olla nolostuttava kokemus. Kiusalliset tilanteet ruokailun aikana voi välttää, tai ainakin minimoida, noudattamalla seuraavia ohjeita. Neljä pikaista vinkkiä auttavat pitämään vaatteet puhtaina, punastuksen poskilta poissa ja antavat sinusta Hänelle hyvän vaikutelman.

  1. Älä suotta mässäile äläkä nirsoile
    • Lautasen syöminen tyhjäksi on toki kohteliasta kokkia kohtaan. Santsaaminen kerta toisensa jälkeen voi kuitenkin antaa seuralaisellesi ruokailutottumuksistasi epämiellyttävän kuvan. Ylensyömisen vastapäänä on nirsoileminen ruoan suhteen: jos olet lähtenyt toisen seurassa ruokailemaan, ei ole kohteliasta ottaa vain lasillinen vettä ja salaatinlehti lautaselle.
  2. Mieti, onko annos turhan tulinen
    • Herkkä vatsa voi aiheuttaa ongelmia tulisen tai kaasua synnyttävän ruoan takia. Mahan joutuminen vetelälle ei välttämättä ole edustavin vaikutelma, jonka itsestäsi voit muille antaa. Eräitä tulisia ja muuten vain tottumattomalle ruokailijalle komplikaatioita aiheuttavia lajeja ovat thai- ja intialainen ruoka. Tuliset pihvit ja kyljykset voivat nostaa hien pintaan.
  3. Vältä sotkuisia ruokia
    • Mieti tilannetta, jossa pitkät spagettilierot, jotka heiluvat suupielissä tomaattikastikkeen roiskuvat rinnuksille. Ongelmia aiheuttavat myös eräät merenelävät, kuten osterit, tuhdit hampurilaiset täytteidensä pursuamisen takia, kuin myös hyvin paljon sulaa juustoa sisältävät ruoat.
  4. Tilaa ruokaa aikuisten tapaan
    • Aikuiset eivät normaalisti tilaa annoksia ravintolan lasten ruokalistalta. Hienommassa paikassa muussin ja lihapullien tilaamisen sijaan voi olla syytä miettiä arkiruokaa eksoottisempia vaihtoehtoja. Kalapuikkojen sijaan kalaa tai kanaa. Maitokaakaon sijaan viiniä.

En ole ikinä ollut jokin Roomeo, joka tapaa tytön ja lankeaa häneen välittömästi. Joka kerta, kun olen aloittanut suhteen, se on ollut paljon hitaampi prosessi. — Leonardo DiCaprio

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoitaessa julkaisua Ravintolassa syöminen ja treffit sekä Nimi että Mielipide ovat vaadittuja tietoja. Sähköpostiosoitetta ei ole pakko laittaa.

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita

Kehonkieli paljastaa paljon

Kehonkieli on yksi tapa tulkita sosiaalisia tilanteita. Se on puhumisen lisäksi yksi niistä tavoista, joilla ihmiset voivat havaita toisen ihmisen mielenliikkeitä. Useimmat meistä osaavat tulkita kehonkielen yksityiskohtia luontevasti. Tässä kirjoi…

Saitko rukkaset?

Pakkien saaminen missä tahansa asiassa voi masentaa ja saada sydämen jyskyttämään tuhatta ja sataa. Pakkien saaminen romanttisen elämän saralla voi olla kova kolaus, mutta sen ei tulisi olla niin vakava asia, että elämänilo katoaisi tyystin. Me ihm…

Miksi suhde ei toimi?

Parisuhteen turmioksi koituu usein vanhojen suhteiden käsittelemättömät ongelmat, tunnetaakat. Elämän varrella jokainen meistä kokee kolhuja. Se on tärkeä osa menneisyyttä itse kullakin. Vanhojen suhteiden ongelmia ei kannata toistaa uudessa suhtee…

Kuinka selviytyä raastavasta yksinäisyydestä

Yksinäisyyden tunne voi johtua ystävien puuttumisesta tai vähäisyydestä, vaikeudesta muodostaa läheisiä ihmissuhteita muiden kanssa tai jostain muusta syystä. Tässä on eräitä temppuja, joilla yksinäisyyden voi hetkeksi sivuuttaa. Neuvoissa kerrotaa…

Hukkasitko jonkun? Jätä ilmoitus Etsintakuulutus.com-sivustolle!

Tilaa syöte:
RSS tai Atom

Etsitkö seuraa? Liity Goottideitti.netin jäseneksi ja lue iskuvinkkejä.

Kiinnostavimmat