G-deittinetti — siis Goottideitti.netin oma blogi

Goottideitti.net

etiketti

Aiheeseen etiketti liittyvät kirjoitukset listataan tällä sivulla. Blogissa on yhteensä tähän ja muihin aiheisiin liittyviä kirjoituksia.

Valehteleminen ilmoituksessa ja viesteissä

Danielle Couchin ja Liamputtong Praneen vuonna 2008 julkaisemassa tutkimuksessa, jossa selvitettiin nettideittailun avaamia mahdollisuuksia pariutua ja tavata seksipartnereita, huomattiin kuinka deittipalvelun jäsenet saattavat alentua valehtelemaan miellyttääkseen toista. Tämä piirre on mahdollista nykypäivän teknologian avulla, koska ennen viestin tai ilmoituksen julkaisemista nettideittipalvelussa, sen sisältöä voidaan muokata antamaan itsestä mahdollisimman edustava mielikuva. Tällainen valehteluun taipuvaisuus on osa “vaikutelmanhallintaa”, eli pyrkimystä vaikuttamaan siihen miltä henkilö vaikuttaa muiden silmissä.

Vuoden 2008 tutkimustulokset paljastivat tutkimukseen osallistuvista henkilöistä useiden harkitsevan huolella mitä he kirjoittavat deittiprofiiliinsa ja yksityisviesteihinsä. Usein henkilöt säveltävät tekstiä erillisellä tekstinkäsittelyohjelmalla ja saattavat muokata sitä kerta toisensa jälkeen, joskus jopa pyyhkiä tekstin kokonaan ja aloittaa uudelleen, sekä järjestellä sanamuotoja ja sanojen järjestystä. Tällaisella toiminnalla henkilöt tavoittelevat mahdollisimman hyvän vaikutelman antamista. Huolellinen tietojen manipulointi on mahdollista nettideittailussa, koska puhuttaessa kasvotusten tai puhelimessa ei ole yhtä paljon aikaa harkita mitä tietoja annetaan.

Nettideittipalveluiden huonoihin puoliin kuuluu mahdollisuus valehdella ikänsä, painonsa, jopa kuvansa. Sen vuoksi kun tavataan henkilö ensi kerran “oikeassa elämässä”, hän saattaa näyttää hyvin erilaiselta kuin esimerkiksi miltä hän näytti profiilikuvassa. Painon valehteleminen on yleisintä — iän valehteleminen on harvinaisempaa. Usein valheet ovat pienimuotoisia. Danielle Couchin ja Liamputtong Praneen julkaisemassa tutkimuksessa yhdeksän kymmenestä nettideittailijasta antoi ainakin kerran itsestään epätosia tietoja.

Nainen valitsee sen miehen, joka valitsee hänet. — Tuntematon

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoitaessa julkaisua Valehteleminen ilmoituksessa ja viesteissä sekä Nimi että Mielipide ovat vaadittuja tietoja. Sähköpostiosoitetta ei ole pakko laittaa.

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita

Netissä flirttailu

Useimmat heistä, jotka ovat tutustuneet toisiinsa netin kautta, tulevat ensimmäisen face-to-face-tapaamisen jälkeenkin tapaamaan toisensa uudelleen. Tässä on eräitä flirttailuvinkkejä, joilla voit vihjata toiselle kiinnostuksestasi. Neuvoja voi sov…

Treffeille kysyminen

Periaatteessa on hyvin yksinkertaista kysyä jotakuta, haluaako hän käydä treffeillä kanssasi, mutta juuri tuon kysymyksen esittäminen on usein hankalaa jännityksen tai kieltävän vastauksen pelossa. Jossain vaiheessa on kuitenkin järkevintä hoitaa s…

Ravintolassa syöminen ja treffit

Spagetti ja kastike näyttää lautasella houkuttelevalta, herkulliselta, mutta sen haarukoiminen suuhun voi olla sottaista. Ruokaileminen ihastuksen seurassa voi olla nolostuttava kokemus. Kiusalliset tilanteet ruokailun aikana voi välttää, tai ainak…

Kaveripiirin ainoana sinkkuna oleminen

Joskus voi tuntua siltä kuin ystävillä olisi kullakin vakituiset seurustelukumppanit ja itse olisi vain se kuuluisa kolmas pyörä häiritsemässä menoa. Tässä muutamia tipsejä kolmansille pyörille auttamaan heitä ymmärtämään mitä seurustelevien kaveri…

Mitä sanoa ensimmäisessä viestissä?

Goottideitti.net ei ole kävijä- eikä käyttäjämääriltään kovin suuri areena deittailla ihmisiä netissä. Palvelussa on muutamia satoja deitti-ilmoituksia ja kuukausitasolla kymmeniä tuhansia sivulatauksia. Goottideitti.netissä on kuitenkin yksityisviestien toiminto, jonka välityksellä voi lähestyä privaatisti kiinnostavia henkilöitä. Yksityisviestien välityksellä käytännössä tutustutaan toiseen ja tehdään päätös jatketaanko tutustumista mahdollisesti kasvotusten. Myös yksityisviestittelyssä ensivaikutelma on tärkeä — eihän ensivaikutelmaa todellakaan voi tehdä kuin kerran.

Hyvän ensivaikutelman itsestään voi luoda OkCupid-nettipalvelun tekemän analyysin mukaan alla mainitulla tavalla. OkCupid julkaisi syyskuussa 2009 yli 500 000 ensialoitetta deittipalvelussaan ja koneellisesti pläräsi läpi ensialoitteissa mainittuja avainsanoja sekä fraaseja, ja merkitsi niiden pohjalta miten hyvin tietyt sanonnat tai sanat saivat viestin vastaanottajan kirjoittamaan vastauksen. Näiden alla olevien ohjeiden tukena on siis puoli miljoonaa ensialoitetta. Ensimmäinen hyvän ensialoitteen sääntö:

Sääntö #1: yritä noudattaa kielioppisääntöjä

Netin chateissa ja pikaviestimissä, kännyköiden tekstiviesteissä ja muissa hektisen kommunikoinnin välineissä on totuttu mukavuussyistä käyttämään lyhenteitä. Puhekielen käyttäminen on kohtuuden rajoissa “sun menestymisen kannalta ihan ookoo”, ei kuitenkaan väkevän slangin tai “kr11tuswirheetae tänä oevn txtn käytäminen”. Jokaisesta kirjoitusvirheestä ei kannata murehtia, kunhan teksti näyttää siltä niin kuin sen olisi kirjoittanut joku muu kuin teinijonne. OkCupidin selvityksen mukaan kohteliaasti, kielioppisääntöjen mukaan luettavalla tavalla viestinsä lähettäneet henkilöt kasvattivat mahdollisuuttaan saada vastauksen ensialoitteeseensa yli 30 prosentilla. Toisaalta viestin lukija ei karmistu jos viestissä lukee sellaisia asioita kuin “haha”, “hehe” tai “lol”, koska nämä asiat osoittavat henkilön olevan huumorintajuinen. Iloisuus on siis todellakin myönteinen juttu.

Sääntö #2: vältä fyysisen puolen ylistämistä

Älä sano “seksibeibe”, “kaunis”, “kuuma pakkaus”, “söpöläinen” oli viestin vastaanottaja mies tai nainen. Tämä tosin varmaan yleensä on miesten harjoittama lähestymistapa. Lihatiskityylin iskureploihin sisältyvät asiat eivät tepsi netissä niin hyvin kuin yleisluontoisempien ja neutraalimpien ilmausten käyttäminen. Kannattaakin kokeilla sellaisia sanoja kuin “siistiä”, “kiehtovaa”, “mahtava” tai jotain niiden suuntaista.

Sääntö #3: kokeile erilaista tervehdystä

Ensivaikutelman ensivaikutelma on laittaa yksityisviestin otsikkokentään tai viestin alkuun jokin omalaatuinen tervehdys. Omalaatuisia tervehdyksiä voi olla esimerkiksi “Tsirp!” tai “Moroporo”, “Hui!” tai “Heippa”. Jos tervehdys on “Hei”, “Moi”, “Tervehdys”, ne eivät välttämättä saa herätettyä lukijansa kiinnostusta. Suomessa kansainvälistyvän kielivalikoiman johdosta etenkin englanninkieliset tervehdykset voivat luoda tehoa — kokeile vaikka tervehdyksiä “Howdy!” tai “What’s up?”

Sääntö #4: tuo esille tarkasti määriteltyjä kiinnostuksen kohteita

Jos olet vegaani, jos kuuntelet metallimusiikkia, soitat bändissä, tykkäät viimeisimmästä James Bond -elokuvasta, sinulla on viivakooditatuointi niskassa tai pelaat Pleikkarilla Call of Dutya, niistä voi mainita jos ne voi ujuttaa tekstin sekaan luontevasti. Tarkasti määritellyt asiat, jotka kiinnostavat sinua, ovat hyvä keino luoda yhteys viestin lukijaan. Yhteyttä voi voimistaa jos näitä omia kiinnostuksen kohteita voi sitoa viestin vastaanottajan fanittamiin asioihin. Eli jos huomaat, että viestin vastaanottaja tykkää Metallicasta ja sinä olet käynyt viimeksi Metallican keikalla kun bändi soitti Suomessa, kannattaa mainita siitä. Tällaiset asiat voivat saada viestin lukijan huomaamaan teillä olevan yhteisiä asioita ja samalla hän huomaa sinun lukeneen hänen profiilinsa.

Sääntö #5: jos olet mies, ole vaatimaton

OkCupidissa huomattiin kuinka miehet, jotka mainitsivat sanat “nurinkurinen”, “anteeksi”, “pahoitteluni”, “tavallaan” ja “ehkä” tekivät ensialoitteeseensa lisää jytyä. Vaikka miesten kannattaa nettideittailussa olla itseluottavaisia, jonkinasteinen vaatimattomuus kohtuuden rajoissa auttaa saamaan viestiin vastauksen. Toisaalta naisten lähettämissä viesteissä vain suora anteeksipyyntö on yhtä tehokas kuin edellä mainitut sanat miehillä. Tällaisten sanojen käyttäminen voi aikaansaada viestin lukijassa sellaisen käsityksen, ettei viestin kirjoittaja ole uhkaava vaan jopa hieman haavoittuvainen. Tässä asiassa miesten on syytä yrittää tasapainoilla niin, ettei viestin tyyli muutu epätoivoiseksi, koska se selvästi heikentää todennäköisyyksiä saada viestiin vastaus.

Sääntö #6: uskonnottomuus on jepajee

Tutkimuksen mukaan uskonnottomuus on hyvä konsti saada viestiin vastaus. Ateistiksi itsensä “tunnustava” henkilö sai OkCupidin mukaan merkittävästi todennäköisemmin vastauksen kuin henkilö, joka mainitsi uskovansa jumalaan, jeesukseen, allahiin, olevansa muslimi, juutalainen tai kristitty. On eräitä poikkeuksiakin: mainitse Zeus ja saat 56% todennäköisyydellä viestiisi vastauksen!

Parisuhde vaatii toimiakseen paljon työtä ja omistautumista. — Greta Scacchi

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoitaessa julkaisua Mitä sanoa ensimmäisessä viestissä? sekä Nimi että Mielipide ovat vaadittuja tietoja. Sähköpostiosoitetta ei ole pakko laittaa.

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita

Eräitä deittihuijauksia — lue ja välty

Nettipalveluissa ihmiset ovat haavoittuvia, sillä he julkaisemalla deitti-ilmoituksen paljastavat kaipaavansa jotakuta. Juuri sitä toisen kaipuuta huijarit käyttävät hyväkseen. Vaikka useimmille meistä on itsestään selvää, ettei kannata lähettää ra…

Niksejä hyvän deitti-ilmoituksen luomiseen

Nettitreffipalveluita käytettäessä on ensisijaisen tärkeää huolehtia mahdollisimman edustavan deitti-ilmoituksen koostamisesta. Tässä muutamia ytimekkäitä ohjeita tehokkaan, joukosta erottuvan ja omanlaisesi ilmoituksen tekemiseen. Deittiprofiilin…

Löysitkö kiinnostavan tapauksen nettideitistä?

Mikäli olet jo löytänyt jostakin deittipalvelusta kiinnostavan henkilön, johon haluat todella tutustua kasvotustenkin, lue tästä neuvoja kuinka voit kasvattaa mahdollisuuksiasi tehdä häneen sellainen vaikutus, että hän haluaa nähdä sinut uudelleen.…

Kehonkielen tulkinta

Kehon elekielen, tai goottiskenessä paremminkin ruumiinkielen, tulkitseminen on sosiaalisesti taitaville henkilöille iisi juttu. Osa meistä ei kuitenkaan huomaa kaulimella päähän pamauttamista hienovaraisempia viestejä. Tässä on jälleen yksi netin…

Edustava profiilikuva on nettideittailussa hyvin tärkeä

Miespuoliseksi Tuksuksi itseään kutsuva bloggaaja ja kirjailija Henry Laasanen julkaisi heinäkuussa 2012 blogimerkinnän Nettideittitesti feikkiprofiileilla. Kaleva-lehden nettisivuilla julkaistu blogimerkintä käsittelee feikkiprofiileilla tehtyä deittitestiä, jonka Jon Milward suoritti kansainvälisessä nettitreffipalvelu OkCupidissa. Tulokset kielivät ensisijaisesti siitä, että nettideittailussa naisihmiset saavat yleensä huimasti enemmän yhteydenottoja miehiltä kuin miehet naisilta. Tuloksista voi päätellä myös hieman minkälaiset profiilikuvat tepsivät, eli mitkä herättävät kiinnostuksen ja mitkä eivät.

Jon Milward laittoi nettideittipalveluun 10 feikkiprofiilia; viisi miehen, viisi naisen. Hän julkaisi blogissaan testiprofiilien valokuvat ja liitti niiden yhteyteen saatujen yksityisviestien määrät. Tuloksissa kävi silmiinpistävimmin ilmi, että kiinnostavimmalta vaikuttaneen naisen profiiliin lähetettiin neljän kuukauden aikana yhteensä 536 viestiä. Samassa ajassa kiinnostavimmaksi mielletyn miehen yksityisviestilaatikkoon saapui 38 viestiä. Epäkiinnostavimman naisen yksityisviestien boksiin ilmestyi samassa ajassa vain 11 viestiä — toisaalta samassa ajassa epäkiinnostavimmalle miehelle ei lähetetty ainoatakaan viestiä.

Tulokset puhuvat karua kieltään: kauniit naiset saavat paljon viestejä, komeat miehet saavat jonkin verran viestejä. Tavalliset naiset saavat jonkin verran viestejä, tavalliset miehet eivät saa viestejä juurikaan. Eniten viestejä saivat naiset, joiden profiilikuvassa näkyi edustava, tarkka, selkeä potretti naisen kasvoista ja ylävartalosta. Värillinen valokuva sai hieman enemmän viestejä kuin harmaasävyinen kuva. Värikuvassa naisella on yllään musta, paljastava ja hihaton toppi. Toiseksi suosituin valokuva kuuluu naiselle harmaasävyisessä valokuvassa. Siinä naisen kasvot esitetään selkeästi, hieman sivustapäin kuvattuna ja avaralla kaula-aukolla kruunattuna. Molemmat naiset ovat ruskeaverikköjä. Suosituimman miehen valokuvassa esiintyy tummahiuksinen mies, jolla on hymyilevä ilme kasvoilla parin päivän sängen tähdittämänä. Samoin toiseksi suosituimman miehen valokuvassa miehellä on lyhyt sänkiparta. Molempien miesten profiilikuvat ovat värillisiä ja niistä näkyy lähinnä vain miesten hymyilevät, lempeät kasvot.

Olen deittaillut 15-vuotiaasta asti. Olen uupunut. Missä Se Oikea on? — Kristin Davis

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoitaessa julkaisua Edustava profiilikuva on nettideittailussa hyvin tärkeä sekä Nimi että Mielipide ovat vaadittuja tietoja. Sähköpostiosoitetta ei ole pakko laittaa.

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita

Saitko rukkaset?

Pakkien saaminen missä tahansa asiassa voi masentaa ja saada sydämen jyskyttämään tuhatta ja sataa. Pakkien saaminen romanttisen elämän saralla voi olla kova kolaus, mutta sen ei tulisi olla niin vakava asia, että elämänilo katoaisi tyystin. Me ihm…

Mitä yllätyksiä tuli vastaan kun näit treffikumppanin ensimmäistä kertaa luonnossa?

Otsikossa esitetty kysymys on saanut eräällä mammapalstalla kymmenet ja taas kymmenet treffailijat kertomaan kokemuksistaan. Koska vauvafoorumilla useimmat kävijöistä lienevät naisväkeä, ovat vastauksetkin useimmin tulleet naisilta. Naisetkin näytt…

Kokkaaminen ja treffit

Tässä neuvoja ruoan tarjoamisesta treffeille. Neuvot toimivat niin miehille kuin naisillekin ja eri tilanteisiin. Treffeillä voi ruokailla niin kotikeittiössä kuin ulkoilmassakin jos sää ja muut olosuhteet sen sallivat. Ennen ruoan valmistamista ka…

Kauheimpia treffikokemuksia

Tälle sivulle on kerätty suomalaisten naisten ja miesten tosielämässä karmeimpia treffimuistoja. Kokemukset ovat eri henkilöiden eri nettisivustoilla julkaisemia. Mahdollisuuksien mukaan kunkin kokemuksen paljastaneen henkilön nimimerkki on julkais…

Ritarillisuus

Ritarillisuus on katoavaa kansanperinnettä. Se on asenne, jolla mies voi osoittaa olevansa muut huomioon ottava, hyvätapainen ja ystävällinen henkilö. Ritarillisten tapojen omaksuminen voi alkaa niiden petraamisella vaikka siskon, äidin tai täysin ventovieraiden kanssa. Vaikka nykypäivän Suomessa naiset ovat aivan yhtä itsenäisiä kuin miehetkin, he varmasti arvostavat pieniä kohteliaita eleitä. Vaikka oven avaaminen toiselle voi tuntua tyhjänpäiväiseltä, sillä useimmat meistä kykenevät itsekin sen avaamaan, kyse on juuri tuossa tilanteessa symbolisesta eleestä pyrkiä auttamaan toista — saamaan toinen tuntemaan itsensä erityiseksi.

  1. Oven avaaminen.
    • Avaa ovi oli kyseessä kaupan ovi, kotiovi tai auton ovi.
  2. Avaa auton ovi.
    • Naisihmisen astuessa automobiilin kyytiin, hänelle voi avata oven, antaa hänen istuutua ja sitten sulkea oven.
  3. Tarjoa tuolia.
    • Ennen kuin itse käy istuutumaan ravintolassa tai vaikkapa kotosalla ruokapöydän ääreen, tarjoa naiselle tuolia.
  4. Maksa tilanteen mukaan.
    • Usein ravintolassa ruokailtaessa mies voi maksaa aterian. Tämä sääntö on nykyaikana tilannekohtainen, sillä jopa nainen voi maksaa molempien annokset tai laskun voi laittaa puoliksi. Jos mies kysyy ulos syömään, mies maksaa. Maksamisesta ei kannata tehdä suurta näytöstä, vaan hoitaa se ohimennen kiinnittämättä käytettävään rahasummaan ja jäämättä tutkimaan laskun yksityiskohtia.
  5. Treffiseuralaisen noutaminen.
    • Jos treffeille mennään autolla, ritarillinen mies hakee seuralaisensa mieluusti suoraan hänen kotioveltaan. Saapumisen merkiksi ei tarvitse soittaa äänitorvea.
  6. Muista viestit.
    • Kiitosviestin lähettäminen treffien jälkeen on kohteliasta. Sen voi lähettää niin kirjeitse, tekstiviestillä kuin sähköpostitsekin.
  7. Kanna kasseja.
    • Ostoksilla oltaessa tai muussa tilanteessa, jossa ritarillisen miehen seuralaisella on kantamuksia, mies voi hoitaa niiden kiikuttamisen.
  8. Soita, tule ja tee kun lupaat.
    • Ole sanasi mittainen ja soita jos sanot soittavasi, mene minne olet lupautunut meneväsi ja tee se mitä olet sanonut tekeväsi. Älä tee lupauksia, joita et voi pitää.
  9. Anna kehuja ja kiitosta.
    • Ajoittain aiheesta, joskus aiheettakin, annetut kiitokset ja kehaisut piristävät niiden vastaanottajan mieltä.

Minulla ei ole tyttöystävää, mutta tunnen naisen, joka tulisi vihaiseksi jos sanoisin niin. — Mitch Hedberg

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoitaessa julkaisua Ritarillisuus sekä Nimi että Mielipide ovat vaadittuja tietoja. Sähköpostiosoitetta ei ole pakko laittaa.

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita

Deitti.netin rakkauskirjeet

Deitti.netissä kerätään erityistä rakkaustarinoiden arkistoa. Love Letters -osiossa kerrotaan miesten ja naisten kokemuksia miehistä ja naisista, joihin on tutustuttu Deitti.net-palvelun avulla. Deitti.netin avulla toteutuneet rakkaustarinat ja “er…

Antti astui miessuvun puolesta miinaan

Helsingin Uutiset kirjoitti nelikymppisestä Antti Kivimäestä maaliskuussa 2018 ja uudelleen eilen maanantaina, 2. huhtikuuta. Eilisen jutun jäljiltä hän ei selvinne ilman naarmuja, sillä miehen tekemässä nettideittiraportissa — hän tapasi 200 naist…

Näitä asioita voitte tehdä treffeillä

Kannattaa käyttää luovuutta kun mietit mitä treffeillä voisi tehdä. Tässä on muutamia asioita, jotka ovat arkisia, pienen budjetin asioita, joiden aikana voitte tutustua toisiinne ja samalla tehdä jotain yhdessä. Näiden treffi-ideoiden avulla voit…

Nettideittailu on raakaa peliä

Koska Goottideitti.netinkin listoilla on sadoittain seuranhakuilmoituksia, oma profiili voi tuntua jäävän muiden jalkoihin. Tässä on muutamia vinkkejä, joilla saat kehitettyä profiilisi kiinnostavuutta ja kasvatettua mahdollisuuksiasi löytää seuraa…

Toisen kotona vieraileminen

Tämän artikkelin ohjeita voi soveltaen noudattaa monenlaisissa tilanteissa, joissa olet vierailemassa toisen henkilön kotona. Se voi tarkoittaa poika- tai tyttöystävän kotona käymistä, hänen vanhempiensa luona vierailemista, tai kaverin huushollissa piipahtamista. Suomessa on vanhan kansan sanonta, jossa tiivistyy hyvin kuinka tulee käyttäytyä: talo elää tavallaan, vieras lähtee ajallaan.

  1. Vieraan on syytä muistaa milloin ja missä.
    • Vierailtaessa toisen kotona on muistettava saapua paikalle oikeana päivänä ja oikeaan kellonaikaan. Paikalle ei kannata saapua tunteja aikaisemmin, sillä talon väki ei välttämättä ole vielä valmis vastaanottamaan vieraita. Jos syystä tai toisesta olet päätymässä paikalle etuajoissa, siitä voi olla fiksuinta soittaa etukäteen.
  2. Älä viivy liian pitkään.
    • Vierailua ei kannata venyttää tarpeettoman pitkäksi, sillä vaikka itselläsi ei olisi muita kiireitä tai suunnitelmia, isäntä- tai emäntäväellä sellaisia voi hyvinkin olla. Kestitseminen ja muu vieraasta huolehtiminen vie aikaa ja vaatii vaivannäköä.
  3. Pienen lahjan tuominen ilahduttaa.
    • Usein jonkin pienen lahjan tuominen voi olla sen vastaanottajalle merkityksellinen: se osoittaa lahjan antajan olevan huomaavainen ja välittävä. Sopiva lahja voi olla tilanteen mukaan kukkakimppu, suklaata, kahvia, musiikkilevy tai pullo viiniä.
  4. Pidä viemäsi tila siistinä.
    • Älä nakkele takkiasi eteisen lattialle ja kävele kuraisin kengin halki asunnon. Yökylään jäätäessä vaatteita ja tavaroita ei kannata levitellä ympäriinsä vaan pyrkiä viemään mahdollisimman vähän tilaa ja pitämällä sekin tila mahdollisimman hyvässä järjestyksessä.
  5. Ole huomaavainen muita kohtaan.
    • Pitemmillä vierailuilla voi olla aiheellista käydä suihkussa tai kylvyssä. Henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen on osaltaan tärkeää. Vettä ei kannata kuitenkaan lutrata eikä pesuaineita ylenpalttisesti tuhlata. Jos huoneistossa on töissä tai koulussa käyviä henkilöitä, vieraan voi olla syytä selvittää heidän aikataulunsa etukäteen ennen suihkun tms. varaamista.
  6. Älä valvota heitä.
    • Vaikka puhumista ja sanomista olisi paljon, vieraan ei ole kohteliasta yötä myöten valvottaa muita vaan antaa heidän päästä lepäämään kohtuullisen varhain.
  7. Huomioi erilaisuus.
    • Vieraana saatat olla vegaani tai allerginen jollekin ruoalle, tai ehkä et pidä jostakin mausteesta tai juomasta. Mikäli jonkin ruoan nauttiminen on uskonnollisista, aatteellisista tai terveydellisistä syistä kiellettyä, siitä kannattaa ilmoittaa isännälle tai emännälle hyvissä ajoin.

Parisuhde vaatii toimiakseen paljon työtä ja omistautumista. — Greta Scacchi

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoitaessa julkaisua Toisen kotona vieraileminen sekä Nimi että Mielipide ovat vaadittuja tietoja. Sähköpostiosoitetta ei ole pakko laittaa.

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita

Esimerkki modernista nettihuijarin profiilista

Goottideitti.netin jäseneksi liittyi tammikuisena torstaina uusi jäsen. Jäsen kertoi profiilissaan olevansa nainen, 26 vuotias ja hakevansa seikkailua. Hän laittoi profiilikuvakseen rintavarustusta esittelevän potretin. Mikään näistä asioista ei ta…

Mitä kukkaset ja timantit oikeastaan viestivät

Saajalle kukkakimppu tai timantit viestivät evoluutiopsykologi Satoshi Kanazawan mukaan antajan resursseista, siis siitä, että tuollaisten nättien ja samalla turhien lahjojen antaja pystyy hankkimaan sellaisia ja antamaan niitä mielitietylleen. Lis…

Hyvä deittiprofiili

Deittipalvelu Zoosk aloitti vuoden 2014 julkaisemalla tekemiään päätelmiä siitä, minkälaiset deittiprofiilit tilastollisesti tepsivät naisiin ja minkälaiset miehiin. Yksi yllättävä Zooskin julkaisema väite on, että miehet pitävät naisen deitti-ilmo…

Cosmopolitanin ohjeita naisille

Tyttöjen lehti Cosmopolitan on vuodesta toiseen jakanut tiedonjanoisille tytteleille parisuhdevinkkejä ja niksejä kuinka elää onnellisesti. Tässä on muutamia Cosmopolitan-lehdessä esitettyjä asioita naisille, joiden perusteella voi päätellä onko mi…

Hukkasitko jonkun? Jätä ilmoitus Etsintakuulutus.com-sivustolle!

Tilaa syöte:
RSS tai Atom

Etsitkö seuraa? Liity Goottideitti.netin jäseneksi ja lue iskuvinkkejä.

Kiinnostavimmat